3.5.2018

Vaatimaton monitaituri

Lukiessani lehtileikkeitä ja kirjoituksia Armas Järvelästä en voi muuta kuin ihmetellä ja kunnioittaa sitä, kuinka paljon hän on saanut elämässään aikaan. Tänä vuonna Armaksen syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta ja haluamme täällä Kiepissä nostaa esille hänen työteliäisyytensä.

Armas Järvelä työskenteli uransa alkutaipaleella Kokkolassa KPO:n mainospäällikkönä. Valtaosa työurasta taittui kuitenkin Helsingissä SOK:n tehtailla mainoshoitajana. Painettua materiaalia oli tuolloin vielä vähän, lähes kaikki piti tehdä käsin. Armaksen käsistä lähti lukematon määrä ilmoittelukuvia, banderolleja, tuote-etikettejä ja pakkauksia – myös kuuluisa Kulta Katriina -kahvipakkaus. Lisäksi hän valvoi erilaisia tuotekuvauksia.

Armas oli taitava maalari ja hän maalasi useiden tunnettujen henkilöiden muotokuvia, maisemia sekä asetelmia. Hän suunnitteli adresseja, kunniakirjoja, palkintomitaleja sekä seurojen lippuja ja pöytäviirejä. Hänen tekstaustaitonsa pääsi esille mm. Jean Sibeliuksen syntymäpäiväadressissa.

Kuvataiteen lisäksi Järvelä harrasti nuorempana yleisurheilua ja shakkia, Helsingin työvuosina hänet tunnettiin tarkkakätisenä keilaajana ja pistooliampujana. Harrastus ylitse muiden oli perhosten keräily, joka sisälsi kauneutta, tiedettä, liikuntaa, raitista ilmaa, monenlaisia matkoja ja maisemia. Mainosmiehen kesäloman ajankohta määräytyikin perhosharrastuksen mukaan. Varsinaisen perhosten keräilyn lisäksi Armas käytti lukuisia tunteja näytteiden kirjaamiseen, preparoimiseen, neulaamiseen ja levittämiseen, sekä valmiiden näytteiden sijoittamiseen ja ryhmittelyyn. Pienistä etiketeistä voi lukea tarkat saantitiedot: pyydystyspäivämäärä, paikka ja pyydystäjän nimi.

Aikuisten yksilöiden keruun lisäksi Armas kasvatti myös perhosten toukkia. Ahvenanmaalla esiintyneen tammiraitayökkösen (Orthosia cerasi) toukat hän kaivoi puutarhan maahan 10 senttimetrin syvyyteen talvehtimaan ja laittoi lehtikariketta päälle. Keväällä ne piti ottaa aikaisin pois, jotta perhoset koteloituivat ja kuoriutuivat ajallaan. Järvelä onnistui myös munittamaan idäntäplämittarin (Lomaspilis opis), jonka toukka oli silloin vielä (v.1975) kirjallisuuden mukaan tuntematon. Selvisi, että toukat söivät vain koivun lehtiä, muu ruoka ei kelvannut.

Tästä kaikesta päätellen Armas oli hyvin perusteellinen ja tarkka mies. Intohimo perhosiin näkyy kokoelman laajuudessa ja täsmällisyydessä. Ja mitä enemmän tutkin kokoelmaa ja luen perhostietoutta, sitä enemmän innostun itsekin. Perhosten elintavat ovat mitä moninaisempia ja täynnä pieniä ihmeitä. On ilo esitellä Järvelän arvokasta kokoelmaa täällä Kiepissä.

Kokkolassa 3.5.2018 Mari Mäenpää

Kolmiloikkaa harrastanut Järvelä kantaa olympiasoihtua Perhonjoen sillalla.
Järvelän piirros vuodelta 1942 Kenttäposti-postikortissa. Järvelä palveli armeijassa lähes viisi vuotta, toimien jatkosodan myöhäisemmässä vaiheessa komppanian vääpelinä.
Mittariperhosia. Ylärivissä allekkain reunustäplämittarin (Lomaspilis marginata) ja idäntäplämittarin (L. opis) toukat.